Hallinnointi

Hallitus

Hallitus

F-Securen yhtiöjärjestyksen mukaan F-Securella on hallitus, johon kuuluu vähintään kolme (3) ja enintään seitsemän (7) jäsentä. Hallitus vastaa F-Securen strategiasta ja seuraa sen toteuttamista. Toimitusjohtaja yhdessä johtoryhmän kanssa vastaa F-Securen liiketoiminnan johtamisesta sekä sen strategisten ja operatiivisten tavoitteiden toteuttamisesta. Hallituksen jäsenten toimikausi päättyy valintaa ensiksi seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättyessä.

Avoimuuden lisäämiseksi yksi hallituksen jäsenistä valitaan F-Securen henkilökunnasta. F-Securen henkilöstölle järjestetään vuosittain vaalit, joihin jokainen F-Securen vakituisessa työsuhteessa oleva henkilö saa osallistua ehdokkaana. Hallituksen edustajat haastattelevat kolme vaaleissa eniten ääniä saanutta henkilöä ja valitsee näiden keskuudesta henkilön, jota ehdotetaan valittavaksi hallituksen jäseneksi yhtiökokoukselle. F-Securen henkilöstön keskuudesta valittu hallituksen jäsen ei osallistu yhtiön työntekijänä sellaisiin asioihin, jotka liittyvät esimerkiksi johdon nimityksiin (tai irtisanomisiin), palkkaukseen tai muihin työ- tai palvelussuhteen ehtoihin tai työtaistelutoimenpiteisiin, joita hallitus voi ajoittain käsitellä.

Hallituksen jäsenten riippumattomuus

Hallitus on arvioinut jäsentensä riippumattomuuden yhtiöstä ja sen merkittävistä osakkeenomistajista. Kaikki jäsenet ovat riippumattomia yhtiön merkittävistä osakkeenomistajista, lukuun ottamatta Risto Siilasmaata, joka on itse yhtiön merkittävä osakkeenomistaja. Kaikki jäsenet ovat riippumattomia yhtiöstä, lukuun ottamatta Katja Kuusikumpua, joka on itse myös yhtiön työntekijä.

Hallituksen valiokunnat

Hallitus voi perustaa pysyviä valiokuntia avustamaan hallitusta sille kuuluvien tehtävien valmistelussa ja toteuttamisessa. Hallitus määrää valiokuntien koosta, kokoonpanosta ja tehtävistä. Pysyvien valiokuntien lisäksi hallitus voi yksittäistapauksissa nimittää ad hoc -valiokuntia, joiden vastuulla on jonkin asian erityisvalmistelu.

Tarkastusvaliokunta

Tarkastusvaliokunta seuraa ja arvioi riskien hallintaa, sisäistä valvontaa, IT-strategiaa ja -käytäntöjä, taloudellista raportointia sekä tilintarkastusta. Tarkastusvaliokunta valmistelee lisäksi hallitukselle ehdotuksen tilintarkastajan valitsemiseksi ja arvioi säännöllisesti erillisen sisäisen tilintarkastuksen tarvetta. Tarkastusvaliokunnan jäsenillä on oltava laaja liiketoimintaosaaminen sekä soveltuva erityisosaaminen ja kokemus valiokunnan vastuualueisiin ja tilintarkastukseen liittyviin pakollisiin toimenpiteisiin nähden. Tarkastusvaliokunnan jäseniksi hallitus valitsi keskuudestaan Petra Teräsahon (puheenjohtaja), Pertti Ervin sekä Cornelia Schaureckerin.

Henkilöstö- ja nimitysvaliokunta

Henkilöstö- ja nimitysvaliokunta valmistelee aineistoa ja ohjeistaa hallituksen kokoonpanoon ja palkitsemiseen sekä yhtiön muun ylimmän johdon palkitsemiseen ja kannustimiin liittyvissä asioissa. Henkilöstö- ja nimitysvaliokunta myös avustaa näihin liittyvien hallituksen yhtiökokoukselle tekemien ehdotuksien valmistelussa. Henkilöstö- ja nimitysvaliokunnalla ei ole itsenäistä päätöksenteko- tai toimenpanovaltaa. Henkilöstö- ja nimitysvaliokunnan kokouksiin voidaan tarpeen mukaan kutsua asiantuntijoita käsiteltävien asioiden luonteesta riippuen. Henkilöstö- ja nimitysvaliokunnan kokousten materiaali on kaikkien hallituksen jäsenten saatavilla. Henkilöstövaliokunta kokoontuu vähintään kahdesti vuodessa valiokunnan puheenjohtajan koolle kutsumana. Henkilöstö- ja nimitysvaliokunnan jäseniksi hallitus valitsi keskuudestaan Pertti Ervin (puheenjohtaja), Alessandro Adrianin sekä Roxana Diaconescun.

Hallituksen jäsenet

Pertti Ervi, s. 1957

Hallituksen puheenjohtaja vuodesta 2022
Henkilöstö- ja nimitysvaliokunnan puheenjohtaja vuodesta 2024
Tarkastusvaliokunnan jäsen vuodesta 2022
Suomen kansalainen
Sukupuoli: Mies
Päätoimi: Hallitusammattilainen ja itsenäinen liikkeenjohdon konsultti

Tausta add

Muut keskeiset luottamustehtävät

  • QPR Software Oyj, hallituksen puheenjohtaja vuodesta 2021
  • Pointsharp Holding AB, hallituksen jäsen vuodesta 2021
  • Efecte Oyj, hallituksen puheenjohtaja vuodesta 2011 (hallituksen jäsen vuodesta 2008)
  • WithSecure, hallituksen jäsen vuosina 2003–2023, hallituksen puheenjohtaja vuosina 2004–2006 ja Tarkastusvaliokunnan puheenjohtaja vuosina 2008–2022
  • Mintly Oy, perustajajäsen ja hallituksen puheenjohtaja vuosina 2017–2022
  • Teleste Oyj, hallituksen jäsen 2009–2020, puheenjohtaja vuosina 2017–2020
  • Comptel, hallituksen puheenjohtaja vuosina 2011–2017
  • Stonesoft Oyj, hallituksen puheenjohtaja 2004–2007

Keskeinen työkokemus

  • Computer 2000 AG, varatoimitusjohtaja ja johtoryhmän jäsen 1995–2000
  • Computer 2000 Finland Oy:n perustajajäsen ja toimitusjohtaja 1983–1995

Koulutus

Ervi on koulutukseltaan elektroniikkainsinööri ja hänellä on useita kaupallisia opintoja ja johtamisopintoja.

Petra Teräsaho, s. 1966

Hallituksen varsinainen jäsen vuodesta 2022
Tarkastusvaliokunnan puheenjohtaja vuodesta 2022
Suomen kansalainen
Sukupuoli: Nainen
Päätoimi: Transmeri Group, Talousjohtaja

Tausta add

Keskeiset luottamustehtävät

Paulig Ab:n hallituksen jäsen vuodesta 2020, Paulig Ab:n tarkastusvaliokunnan puheenjohtaja

Keskeinen työkokemus

  • Valmet Automotive, talousjohtaja 2023–2024
  • ENFO Group, talousjohtaja 2022
  • Stora Enso, Senior Vice President, Group Controller 2016–2022
  • Outotec Group, Vice President, Group Controller 2014–2015
  • Nokia Oyj vuosina 1993–2014, useita talouden, markkinoinnin, strategian ja liiketoiminnan kehityksen johtotehtäviä, kuten_
  • Nokian matkapuhelintoimintojen talousjohtaja Intiassa vuosina 2007–2012,
  • strategisen markkinoinnin talousjohtaja vuosina 2004–2007 ja
  • kehitysliiketoiminnan johtaja markkinoinnissa vuosina 2003–2004.
  • Nokia Networks, mobiilisovellusten liiketoiminnan suunnitteluyksikön johtaja, vuosina 2000–2001,
  • Nokia Networks, arvopohjaisen markkinoinnin johtaja, vuosina 1999–2001 ja
  • Network Systems, laskentapäällikkö, vuosina 1996–1998.
  • Nokia, Group Accounting, analyytikko, vuosina 1993–1996
  • United Paper Mills France SA, Pariisi, Ranska, Controller, vuosina 1991–1993

Koulutus

Teräsaho on koulutukseltaan kauppatieteiden maisteri pääaineenaan laskentatoimi ja rahoitus.

Alessandro Adriani, s. 1971

Hallituksen varsinainen jäsen vuodesta 2025
Henkilöstö- ja nimitysvaliokunnan jäsen vuodesta 2025
Italian kansalainen
Sukupuoli: Mies
Päätoimi: British Telecom, Johtaja (SVP)

Tausta add

Keskeinen työkokemus

  • British Telecom, Lontoo, myyntijohtaja (SVP), myynti kanaviin ja kanavien kautta / globaalit järjestelmäintegraattorit ja tietoliikennepalveluntarjoajat, 2020–2024
  • Deutsche Telekom, Frankfurt, toimitusjohtaja, SD-Wan / SASE AT T-Systems International, ngena, 2016–2020
    -Singapore Telecom International, Singapore, toimitusjohtaja Bridgessä - yritysten mobiilihallinta (EMM), IoT ja roaming 2012–2015
  • Vodafone Group, Lontoo, varatoimitusjohtaja, Vodafonen myynti ja palvelut / Kumppanimarkkinat - yritysten mobiilihallinta (EMM), IoT ja roaming 2002–2012
  • Arthur D Little, Milano, vanhempi konsultti teknologian, ICT:n median ja viihteen alan yritysjärjestelyissä 2000–2002
  • TIM International, Rooma, yritysjärjestelyanalyytikko 1998–2000

Koulutus

  • Ylemmän johdon koulutusohjelma, Harvard Business School, Yhdysvallat, 2015
  • Johtamisen maisteriohjelma, Henley Business School / Readingin yliopisto, Iso-Britannia, 2008–2011
  • MBA, Henley Business School / Readingin yliopisto, Iso-Britannia, 2005–2007
  • MBA, CUOA, Italia, 1997–1998
  • Vieraileva opiskelija, Readingin yliopisto, Iso-Britannia, 1994–1995
  • Taloustieteiden kandidaatti, Sienan yliopisto, Italia, 1990–1994

Roxana Diaconescu, s. 1974

Hallituksen varsinainen jäsen vuodesta 2025
Henkilöstö- ja nimitysvaliokunnan jäsen vuodesta 2025
Romanian kansalainen
Sukupuoli: Nainen
Päätoimi: Teknologiajohtaja, SilverRail Technologies

Tausta add

Keskeinen työkokemus

  • Meta, suunnittelujohtaja, lokakuu 2020– marraskuu 2021
  • Sysdig, ylempi suunnittelujohtaja, tammikuu 2019–huhtikuu 2020
  • Uber, suunnittelujohtaja, joulukuu 2016–lokakuu 2018
  • Cloudera, suunnittelujohtaja, tammikuu 2016–joulukuu 2016
  • Expedia, suunnittelujohtaja, syyskuu 2013–lokakuu 2015
  • Markit, ohjelmistosuunnittelujohtaja, 2008–2013
  • Yahoo!, ylempi ohjelmistosuunnittelija, 2006–2008
  • Caltech (California Institute of Technology), tutkijatohtori, 2004–2006
  • UCI (University of California, Irvine), tutkijatohtori 2003–2004
  • Stanfordin yliopisto, vieraileva tutkija, tammikuu 2021–syyskuu 2021.

Koulutus

Diaconesculla on tohtorin tutkinto, tietojenkäsittelytieteestä, NTNU:sta (Norjan teknisluonnontieteellinen yliopisto), Norjasta, sekä maisterin tutkinto tietojenkäsittelytieteestä Bukarestin polyteknisestä yliopistosta, Romaniasta.

Tommi Uitto, s. 1969

Hallituksen varsinainen jäsen vuodesta 2024
Suomen kansalainen
Sukupuoli: Mies
Päätoimi: Nokia, Johtaja (President), Mobile Networks




Tausta add

Keskeinen työkokemus

  • Nokia, Mobile Networks, johtaja, Global Product Sales, vuosina 2015–2018
  • Nokia Networks johtaja, West Europe, Customer Operations, vuosina 2013–2015
  • Nokia Siemens Networks, johtaja (Head of Global LTE Radio Access Business Line, VP), vuosina 2011–2012
  • Nokia Siemens Networks, johtaja (Head of Product Management), Network Systems, vuosina 2009–2010
  • Nokia Siemens Networks, johtaja (Head of WCDMA/HSPA and Radio Platforms Product Management), vuosina 2007–2008
  • Nokia Networks , johtaja (General Manager), Radio Controller Product Management, vuosina 2005–2007
  • Nokia Networks, myynti- ja markkinointijohtaja (Lead Sales Director), France Telecom/Orange vuosina 2002–2005
  • Nokia Networks, operatiivinen johtaja, Northeast Europe, Central & Eastern Europe and Middle East, vuosina 1999 – 2002
  • Nokia Networks, päällikkö, tuoteliiketoiminnan johtaminen ja logistiikka, Cellular Transmission, vuosina 1996–1999
  • Valmet Logging Americas Inc., johtaja, tuotanto ja kehitys, vuosina 1994–1995

Koulutus

Uitto on koulutukseltaan tuotantotalouden diplomi-insinööri ja tuotantojohtamisen diplomi-insinööri
(Operations Management), Michiganin teknillisestä Yliopistosta.

Rachit Mittal, s. 1981

Hallituksen varsinainen jäsen vuodesta 2025
Intian kansalainen
Sukupuoli: Mies
Päätoimi: Teknologiajohtaja, F-Securen Intian huijaussuojan kehitysyksikkö

Tausta add

Keskeinen työkokemus

  • F-Secure, ylempi suunnittelujohtaja, 2023–2024
  • Lookout Inc, ylempi ohjelmistosuunnittelujohtaja, 2022–2023
  • Lookout Inc, ylempi henkilöstöohjelmistosuunnittelija, 2020–2021
  • Motorola Mobility (Lenovo), ohjelmistokehityspäällikkö, 2017–2020
  • Motorola Mobility (Lenovo), ylempi henkilöstöohjelmistosuunnittelija, 2014–2017
  • Motorola Mobility (Google), ylempi henkilöstöohjelmistosuunnittelija, 2012–2014
  • Motorola Mobility, johtava ohjelmistosuunnittelija, 2011–2012
  • Motorola Inc, johtava ohjelmistosuunnittelija, 2010–2011
  • Motorola Inc, ylempi ohjelmistosuunnittelija, 2007–2010
  • Motorola Inc, ohjelmistosuunnittelija, 2004–2007

Koulutus

Mittal on koulutukseltaan tietojenkäsittelytieteen ja tekniikan kandidaatti Visvesvarayan teknillisestä yliopistosta, Intiasta

Cornelia Schaurecker, s. 1977

Hallituksen varsinainen jäsen vuodesta 2025
Tarkastusvaliokunnan jäsen vuodesta 2025
Itävallan kansalainen
Sukupuoli: Nainen
Päätoimi: Neuvonantaja, Bain & Company

Tausta add

Keskeinen työkokemus

Cornelia Schaurecker on visionäärinen johtaja tekoälyn, big datan, sekä digitaalisen ja pilvi-/IT-teknologioiden aloilla. Hänellä on yli 24 vuoden kokemus digitaalisesta muutoksesta ja tietotekniikasta auto- ja liikkuvuussektoreilta, telekommunikaatioalalta sekä pääomasijoitussektorilta, ja hän on toiminut strategisissa neuvonantajatehtivissä mm. Bainilla, Capgeminillä, Airbusilla ja AI scaleupilla. Cornelia Schaurecker on Itävallan kansalainen.

Koulutus

Schaureckerin koulutustausta sisältää opinnot Hanken Kauppakorkeakoulussa, Johannes Kepler -yliopistossa ja Hohenheim yliopistossa.